Tämä kirjoitus on itseasiassa kirjoitettu jo viikko tai pari sitten offlinenä, nyt sain vihdoin aikaiseksi hieman täydennettyä ja julkaistua sen. Vaikka yleensä puhunkin kulttuurikysymyksissä lainsäädännöllisiltä ja valvontaa vaativilta kannoilta, voisin mielelläni puhua ja kuulla kulttuurin vaikutuksesta sosiaalisen kehityksen kannalta paljon lisääkin, se kiinnostaa minua paljon ja koen sen todella tärkeäksi asiaksi.

Olen osittain huvittuneena, ylpeänä ja ehkä hieman hätkähtyenkin seurannut viime päivinä sitä, kuinka vanhempiensa reitittämänä samanlaista polkua lapset kulkevatkin. Itselleni yksi tärkeimpiä asioita maailmassa nuorena oli musiikki jota kuuntelin ja osaan edelleen varmaksi sanoa sen vaikuttaneen paljon siihen mitä nyt olen. Musiikki tarjosi paljon sisältöä jota yhdistämällä ja muovaamalla sisäistin omaan persoonallsuuteeni. Nyt vanhimman poikamme täytettyä 11 vuotta, tuntuu hän seuraavan hyvin samanlaista kaavaa ja jopa musiikki on paljolti samaa. Lapsi oppii kuulemaan sitä mitä kotona soitetaan ja oppii pitämään siitä musiikista, mutta se ei riitä vielä vaan musiikin pitää täyttää myös henkistä tarvetta.

Siinnä kun minulle musiikki muotoutui niinkin tärkeäksi vasta 14-15 vuotiaana, on se jo nyt hyvin tärkeää vanhimmalle pojalle. Syy aikaisempaan musiikin maailmaan perehtymiseen lienee se, että minun vanhemmillani musiikki ei niin voimakkaana ollut elämässä mukana ja tämän vuoksi jouduin hakemaan vaikutteeni kauempaa, muutaman sadan kilometrin päässä asuvalta isoveljeltäni asti. Siinä kun minulle musiikkiin uppoutuminen tuli Juice Leskisen ja ZZ-topin kautta. Edelleen rakastan Leskisen musiikkia, kuuntelee poikakin sitä joskus. ZZ-top karsiutui jo aika varhain lähes tyystin pois omasta musiikkivalikoimastani ja tähän suurin syy lieni ympäristövaikutteet. Kukaan muu ei kyseistä bändiä tuntunut kuuntelevan, joten tuli soitettua musiikkia joka kolahti tai edes kelpasi muillekin kavereille.

14-15 vuoden iässä minun musiikkimaailmani täytti Nirvana, Offspring, Green Day, The Doors, hieman myöhemmin myös mm. Tehosekoitin ja Apulanta. Tätä kirjoittaessani kuuntelen kun taustalla soi pojan läppäriltä musiikkia odotellessa koulun alkamista; Sieltä soi Tehosekoitinta, Green Daytä ja Apulantaa. Minä ostin sähkökitarani 15-16 vuoden iässä; Tänä kesänä poika sai syntymäpäivälahjaksi kauan haluamansa bassokitaran. Minä opettelin soittamaan Nirvanaa, Green Daytä, Metallicaa. Pojalle hain toissapäivä kirjastosta nuottikirjoiksi Metallicaa, Nirvanaa ja Green Daytä (otin muuten myös itselleni kitaralle vastaavat, vaikken enää omistakkaan kuin akustisen kitaran). Taitaa seuraavasta ostoksesta tulla kalliimpi satsi, itse aloin jo haikailemaan sähkökitaraa uudestaan kun taas vaimo on soittanut rumpuja joten nekin olisi kiva hankkia.

Mikä tämän kaiken kirjoituksen tarkoitus oli? Pääosin kertoa siitä joka monella tuntuu unohtuneen: Musiikilla on suuri vaikutus useimpien kasvamisessa ja se jopa toisinaan muovaa paljolti sitä mitä ihmisestä tulee. Useimmat eivät ala ikinä soittamaan vakavammin mitään soitinta ja sitä alkavistakin monet ovat yksinkertaisesti huonoja siinnä (kuten minä), mutta silti musiikilla on tärkeä rooli. Siitä löytää itselleen tärkeitä tunnetiloja ja sanomia niin ylä- kuin alamäessäkin, se lohduttaa surun yli, auttaa riemuitsemaan, kehittää mielikuvitusta, kannustaa aktiviteetteihin ja on tehokas tapa ilmaista itseään. Ilman sitä musiikkia mitä minä olen kuunnellut, en todellakaan olisi se mitä nyt olen, olisin täysin toinen persoona.